Suomesta Sumo keräsi 3x PU1 sijoituksia joista 2x VSP ja 1x ROP. FI JMVA napsahti nopeammin kuin uskalsin toivoa, jonka jälkeen käänsimme nokan nohti Baltian maita.
Latviassa kierrettiin ensin 3 kehää ja saatiin tulokseksi 2x VSP ja 1x ROP ja junnusertit kasaan. Liettuassa ensimmäisen päivän ROP kehässä Sumo sijoittui kolmanneksi ja toisena päivänä oli ROP valioituen Liettuan junnuvalioksi. Viroon päästessä alkoi turkki olla jo niin keventynyt, että ei enää pu1 sijoituksia irronnut, mutta junnu sertit saatiin kasaan ja ensimäinen CACIB-J myös. Suomeen palattiin 5 uuden tittelin kanssa, joista vimeinen tuli vähän vahingossa. 
Palumatkalla kotiin napattiin viimeisillään tiineenä oleva Rilla Jyväskylästä mukaan ja alettiin jännittämään pentujen syntymistä. Kesäkuun alkupuolella maailmaan putkahtivat 6 ensimmäistä Nallenaamaa.
Samaan aikaan pentujen kanssa oli vesivahingon takia osa alakerrasta rempassa. Kunhan pennut kasvoivat, viettivät päivät pihalla remppaukkojen touhuja seuraillessa. Siinä saivatkin tottua samalla kaiken maan meteliin ja kulkijaan. 
Pentujen lähdettyä alkoi taas reissujalka vipattamaan ja lähdimme käymään Tromssan kehissä junnu cacibeja kokeilemassa. Sieltähän sitten napsahti toinen CACIB-J ja ARCTICJW-25 titteli. Siitä olikin aikaa kun edellisen kerran oli Tromssassa tullut käytyä.
Suomessa sitten jahdattiin viimeistä cacibia muutaman hukkareissun verran ja katseltiin jo Ruotsin ja Tanskankin kehiä cacib silmillä. No, extemporee reissu Eckeröön toi tarvittavan viimeisen junnu cacibin ja sitä myöten CIB-J tittelin ja voitiin vihdoin alkaa tauolle hienon vuoden jälkeen.
Sumon lopputulos junnuvuoden jälkeen on:
CIB-J, FI & EE & LV & LT & BALT JMVA, EEJW 25, ARCTICJW-25
SILVERY TWINKLE´S PIECE OF GOLD FOR NALLENAAMAN
Villivarsat Sumo ja Vega kävivät loppuvuodesta silmätarkissa ja sydänkuuntelussa, jotka molemmat läpäisi puhtain paperein! 
Vega käytettiin myös luustokuvissa ja tuloksena suurimmalta osin pelkkää priimaa. Kyynärten osalta otamme uusintakuvat myöhemmin ja mahdolliset pentuhaaveet suunnitellaan sen tuloksen perusteella.









